Keikkakokkien katsaus vuoteen 2021

Keikkakokkien katsaus vuoteen 2021

Keikkakokki vuosi on hurahtanut ja kovaa. Paljon on tapahtunut, aina sisäisellä tasolla, ulkoista viestintää myöden. Hallituksemme puheenjohtaja, perustajajäsenemme Lassi Jyrkkänen jo somessa hiukan asioita summailikin. Lassin tekstin voit lukea somekanavistamme.

Tammikuu alkoi ennätyskiireisenä

 

Vuosi alkoi heti erittäin kiireisenä. Tammikuun liikevaihtoa tuli kahdelta viikolta enemmän kuin vuoden 2020 2kk pikkujoulukaudelta. Korona teki hallaa vuoden 2020 pikkujoulukaudelle ja kalenteri huuti tyhjyyttä myös muilla ravintoloilla. Uudenvuoden kynnyksellä tilanne kääntyi kuitenkin päälaelleen ja kalenteri alkoi täyttyä rytinällä. Siihen pohjautuen vauhti on tänä vuonna vain kiihtynyt.

 

Keväällä verkkokaupan tilausjakeluja Savilahtitalolla

 

Keväällä saimme vuokralle tilat Savilahtitalolta Vähäkyröstä, jossa pakkasimme Keikkakokki.fi -verkkokaupan kautta tehtyjä take away- tyyppisiä ruokapaketteja suoraan tuottajilta kotiovelle. Kysyntää riitti, ja jatkoimme pakettien pakkaamista ja jakamista myös Vappuun, ja äitienpäivään. Ne olivat asiakkaiden mielestä hitti, mutta tuoreen lähiruuan kuljettaminen, ja säilöminen asianmukaisissa lämpötiloissa osoittautui  ajallisesti ja taloudellisesti haasteellisemmaksi, kuin osasimme kuvitella. Siitä lähti muhimaan toinen kuningasidea – Keikkakokkien  kesäravintola 2021.

 

Markkinointiin vauhtia

Myös markkinointimme sai vauhtia, kun mukaamme hyppäsi markkinoinnin ja digimarkkinoinnin ammattilainen Elina Nikkinen. Elinan myötä näkyvyytemme somessa ja muussa markkinoinnissa kasvoi huomattavasti. Elina aloitti osa-aikaisena työssäoppijana, ja jatkaa meillä nyt markkinointipäällikkönä 22.11. alkaen. Tilikausi loppui 31.5. ja liikevaihtoa kertyi tuohon hetkeen n. 49 000€.

 

 

Keikkakokkien kesäravintola 2021 toi vilinää pieneen pohjalaiskuntaan

 

Kesäkuussa avasimme Vähäkyröön Keikkakokkien Kesäravintolan 2021. Se oli menestys. Noin 8 viikon aukiolomme aikana palvelimme ja ruokimme lähes 4000 kävijää eri puolilta Suomea. Pop-Up -ravintolamme toi mukavaa vilinää ja vilskettä pieneen pohjalaiskuntaan, sekä näkyvyyttä eri puolilla maata myös Keikkakokeille.


Kesän lopussa olimme tehneet puolitoista kertaa koko edellisen vuoden liikevaihdon, vain kolmessa kuukaudessa! Huikeaa, vaikka koronalla olikin osuutensa edellisen vuoden lukuihin. Nähtäväksi jää, olimmeko vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kesäravintolan jälkeen hommat jatkuivat isoilla catering -keikoilla ja kausi huipentui
hulppeisiin häihin, joiden tarjoilut Keikkakokeilla oli kunnia hoitaa.

 


Kovaa tulosta tehdään edelleen

 

3kk jälkeen liikevaihto oli kivunnut 70 000 euroon, ja vauhti kiihtyy edelleen. Kalenteri täyttyi loppuvuoden osalta jo elokuun aikana. Syyskuulla syntyi ajatus Keikkakokkien muuttamisesta omaksi osakeyhtiökseen, ja palvelujen tiivistämiseen ja yksinkertaistamiseen. Luovuimme tietyistä palveluistamme ja toiminnoista. Uudistunut Keikkakokki.fi keskittyy nyt henkilöstön vuokraukseen, rekrytointiin sekä tapahtumatuotantoihin. 

 

Lokakuussa aloitimme uudistuneella yhtiöllä, Keikkakokki Ammattilaiset Oy. Lassi Jyrkkänen siirtyi yhtiön puheenjohtajaksi ja uudeksi toimitusjohtajaksemme liityi Nina Taipale. Ninan haastattelun voit lukea kokonaisuudessaan täältä.


Saimme mukaan myös virallisesti oman vakituisen keittiömestarin Tomas Alexanderssonin.

 

Toiveikkaana kohti uutta vuotta

 

Vuosi alkaa olla lopuillaan, ja se on ollut kyllä upeaa seurattavaa. Kasvuvauhti on ollut todella kova. Oma jaksaminen pitää kuitenkin aina muistaa, ja siitä muistuttelemmekin toinen toisiamme vähän väliä.

 

” Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet matkassa, siinä on perhe, ystäviä,  kavereita, kollegoita, yrittäjiä, verkostoa - aivan huikea määrä sakkia  taustalla. Hyvässä hengessä mennään ja arvostetaan toisiamme. Tässä omaa ideologiaa siihen, kuinka menestytään yhdessä. Toiveikkaana ja uskoen omaan visioon mennään kohti uutta vuotta 2022.

 

T. Lassi Jyrkkänen

Jyrkkänen Investment Oy &

Keikkakokki Ammattilaiset Oy ”

Back