Mekin päätimme tehdä tällaisen isomman uutisjulkaisun nyt, koska myös meillä on tapahtunut
paljon tässä huhti-toukokuun aikana ja ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Aloitetaan nimitysuutisilla. Maannantaina 2.5.2022 meillä aloittaa talouspäällikkönä Otto Bergendahl. Otto on opiskellut alunperin suurtalouskokiksi, ja sitten tradenomiksi. Oton ja Lassi Jyrkkäsen tiet kohtasivat eräissä pikkujouluissa Oton häiden järjestelyn kautta,
johon Otto pyysi Keikkakokeilta caterausta. Häiden jälkeen Otto oli toiminnastamme niin vaikuttunut, että halusi ehdottomasti meille töihin.
Ja nyt se on virallista. Tervetuloa Keikkakokeille Otto! Tuot meille toivottua näkemystä myyntiimme, asiakaspalveluumme ja taloushalintoomme.
Oton tarinan voit lukea tarkemmin täältä.
Sitten kasvu-uutisia! Keikkakokki on 1.5.2022 saanut ensimmäisen pääkonttorin Vähästäkyröstä, Savilahtitalolta Posti- ja käyntiosoitteemme on siis jatkossa toistaiseksi Merikaarrontie 5, 66500 Vähäkyrö (Savilahtitalon yläkerta).
Kiitokset Vähäkyrö-seuralle! Olemme todella iloisia ihka ensimmäisestä fyysisestä Keikkakokki toimipaikastamme! Tiloissa voimme kätevästi hoitaa sekä paperityöt, että kestitä tarvittaessa asiakkaitamme. Meiltä löytyy tienposkesta oma postilaatikkokin (kuva liittyy tapaukseen). Jatkossa Keikkakokki -logollamme varustettuja autoja saattaa tulla vastaanne myös tienpäällä. Siitä lisää vielä hiukan myöhemmin.
Tällä viikolla on vielä lisääkin ilon ja juhlan aiheita. Sunnuntaina 8.5.2022 vietämme Äitienpäivää.
(Psst. Muistakaas Ravintola Kyrönjoen Rannalla Äitienpäivän brunssi Su 8.5. klo 11-14!). Tiistaina 3.5.2022 markkinointipäällikkömme Elina on ollut talossamme jo vuoden verran kehittämässä markkinointiamme ja brändiämme. Kiitos kun olet mukana matkassa! Elinaankin voit tutustua hänen some -tileillä, somekanavissamme ja nettisivuillamme.